Buxton Basic Witch Pumpin Spiced Latte Porter
Tuotekuvaus
Tämä syksyinen kausituote on pullollaan miellyttävää ja lämmintä mausteisuutta; kanelia, muskottipähkinää ja neilikkaa. Täyteläisen paahteinen mallaspohja antaa näille upean taustan ja makumaailmasta löytää myös paahdettua kahvipapua, melassia ja samettista suklaisuutta. Miellyttävän maukas ja pehmeän juotava!
Tietoja valmistajasta
Buxtonin panimo sijaitsee saman nimisessä kaupungissa, luonnonkauniin Peak District ylänköalueen kainalossa. Panimo valmisti ensimmäiset oluensa jo 2009 - tosin ensimmäisen erän koko oli varsin vaatimattomat 40 litraa... Reseptejä luotiin, muokattiin ja koe-eriä valmistettiin ja vuotta myöhemmin ensimmäiset varsinaiset, myyntiin tarkoitetut oluet olivat valmiina. Nykyisin panimon koko on kasvanut ja samoin heidän maineensa mainioiden oluiden valmistajana. Tällä hetkellä Buxton valmistaa hieman yli 5000hl olutta vuodessa, heillä on 9 oluen perusvalikoima ja yli 30 vuosittaista kausiolutta ja erikoiserää tulee lisäksi myyntiin. Innovaatio, laatu ja maku ovat etusijalla panimon tekemisessä. Nautittavia oluita tältä pieneltä panimolta on lupa odottaa myös tulevaisuudessa!
TuotekorttiLinkki tuotekorttiin
Korkea-laatuinen kuvaLinkki korkealaatuiseen kuvaan
ValmistajaBuxton Brewery Company Ltd
MaaYhdistynyt kuningaskunta
Alkoholi4.7 %
PakkaustyyppiTölkki
TyyliPortteri
Erikois-valikoimaKyllä
Tuotteita pakkauksessa12
Tuotteen koko0.44
Brew Seekerin tuotekoodiBU28
EAN-koodi5060375385886