More Dry And Sour Than Your Mother In Law Saison 4,7% 24x33cl plo
tuotekuvaus
Tässä saisonissa löytyy miellyttävää mausteisuutta ja mukavaa hedelmäisyyttä. Mausteina on käytetty appelsiinin kuorta, korianteria ja inkiväärin ja korianterin sukulaista meleguetapippuria, jotka tuovat vielä lisää syvyyttä makumaailmaan. Erinomainen kesäjanon sammuttaja, mutta toimii myös muulloin - esimerkiksi aasialaisen ruuan tai juustojen kera.
tietoja valmistajasta
Ronald de Waal on monelle pidemmän aikaa oluiden parissa toimineelle hyvinkin tuttu. Lentävä hollantilainen oli jo 90-luvulla yksi näkyvimpiä hahmoja suomalaisessa oluttoiminnassa ja hän on epäilemättä yksi keskeisimpiä suomalaisen olutkulttuurin kehittäjiä. Ronald on valmistanut oluita yli 25 vuoden ajan sekä Suomessa että myös Belgiassa ja Hollannissa ja hänen oluitaan leimaavat - paitsi äärettömän pitkät nimet - laadukkuus, miellyttävä humalamaailma sekä innovatiiviset maut. Sekä tasapaino ja juotavuus, joiden myötä nämä oluet ovat paitsi mielenkiintoisia ja maukkaita, myös miellyttäviä nauttia. Ronaldin toimintaa kuvaa hienosti The Flying Dutchmanin slogan: Hoppiness is a way of life!
Tuotekortti | Linkki tuotekorttiin |
Korkea-laatuinen kuva | Linkki korkealaatuiseen kuvaan |
valmistaja | The Flying Dutchman NoMad Brewing Co. |
maa | Belgia |
alkoholi | 4.7 % |
pakkaustyyppi | Lasipullo |
tyyli | Saison |
tuotteita pakkauksessa | 24 |
tuotteen koko | 0.33 |
Brew Seekerin tuotekoodi | FD02 |
ean-koodi | 06430060520066 |